28.1.2016

Aistimuksia

Teksti:
Jyrki Hämäläinen, merigeologi

Loppukeväällä tai alkukesällä se aina tapahtuu. Tänä vuonna koin sen noin viikko sitten. Sisävesien kasvattina en ollut siihen ennen tottunut, mutta opiskeluaikoina Turussa, Saaristomeren rannalla, se tuli minulle hyvinkin tutuksi joka vuosi. Aurajoen rannassakin sen saattoi selvästi aistia.

Yleensä ensimmäiset kesäisen lämpimät päivät saivat ilmiön alkamaan. Kun aurinko pääsee kunnolla paistamaan ja merivesi alkaa hieman lämmitä, silloin sen voi ensimmäisen kerran havaita. Meren tuoksu! Siitä ei voi erehtyä. Sopivan tuulen tuomana se iskee voimakkaana tajuntaan. On joskus vaikea päättää, onko tuoksu hyvä ja miellyttävä, vai paha ja etova. Siinä sekoittuvat suloisesti raikas meri-ilma ja levän tuoksu. Yhtäkaikki, se on merkki alkavasta kesästä.

Geomari-alus

Nykyään meren tuoksu tarkoittaa uuden kenttätyökauden alkamista. Alukset lasketaan taas vesille, laitteet viritetään kuntoon ja uusia otetaan käyttöön. Talvella hiottuja tutkimussuunnitelmia päästään vihdoin toteuttamaan.

Tänä vuonna GTK:n tutkimusalus Geomari nähdään ainakin Pohjanlahden suunnalla strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa SmartSea-hankkeessa.

Ja pääsenpä minä itsekin tällä kertaa melkein kotikentälle, sisävesille! GTK on nimittäin mukana myös FRESHABITissa – Suomen EU-historian mittavimmassa LIFE-rahaston hankkeessa. FRESHABITissa GTK:n asiantuntijat työskentelevät pienemmällä Gridi-veneellä Puruvedellä ja Konnevedellä. Vaihtelu virkistää. Ja ehkäpä siellä saan taas tuntea lapsuudesta tutumman, paistetun muikun tuoksun…

Jyrki Hämäläinen

Teksti: Jyrki Hämäläinen

Kirjoittaja työskentelee geologina Merigeologia-yksikössä ja on perehtynyt erityisesti merenpohjan kartoitukseen ja tutkimukseen. Hän toimii myös GTK:n edustajana VELMU-ohjelman projektiryhmässä ja Suomen delegaattina ICES:n merihiekkatyöryhmässä.