23.8.2016

Yölento

Teksti:
Hannu Panttila, Geologi

Aurinko on hetki sitten painunut horisontin taakse värjäten taivaanrannan oranssiksi. Lämmin tuuli heiluttaa pienten koivutaimien hiirenkorvia. Naurulokki antaa kommenttinsa mittamiesten touhusta. Juhani ja Kaido jättävät räkätyksen omaan arvoonsa ja jatkavat valmisteluaan.

Timo näkee hämärässä mustia hahmoja kuloutuneella heinikolla. Mustat hahmot tanssivat kuin riivatut flamencotanssijat. Välillä rääkäisevät – minä olen paras! Kipuamme padon harjalle nähdäksemme paremmin. Kyllä, teeret ovat soitimella eikä niitä voisi vähempää kiinnostaa ihmisen puuhailut. Iso teerikoiras röyhistää rintaansa osoittaakseen olevansa hieman parempi kuin edellinen. Tanssi jatkuu ja palaamme puuhiimme.

Juhani nyökkää Kaidolle kopterin olevan valmis. Kaido kertoo maa-asemankin olevan valmiina. Pienen kopterin roottorit käynnistyvät ja laite kohoaa vauhdikkaasti tumman siniselle taivaalle. Se nousee hetken verran suoraan ylöspäin ja ottaa sitten suunnan kohti kuvauslinjan alkupäätä tanssivien teerien yli. Ne eivät edes noteeraa kopteria. Aiomme kuvata padon kopteriin kiinnitetyllä lämpökameralla, jos vaikka löytäisimme vuotokohtia.

Mustana näkyvän metsän päällä lojuu oranssinpunainen kuu. ”Melkein täysi”, tuumaan. Kopterin ampaistaessa kohti kuuta sen perään lentää lintu. On liian hämärää lajintunnistukseen, mutta pään muodosta päätellen se on pöllö, variksen kokoinen suurin piirtein. Sillä onkin hyvät ajat. Jäniksiä loikkii joka puolella. Tälle pöllölle ne ovat liian isoja, pystykorvan kokoisia, mutta eiköhän jäniksillä poikasiakin ole ja kaivoksen alueella muitakin jyrsijöitä. Pöllö seuraa hetken kopteria, mutta keksii sitten jotakin kiinnostavampaa ja varmasti maukkaampaa. Se liitää padon toiseen päähän ja syöksyy. Emme näe saiko se saalista, mutta takaisin se ei tullut.

Kopteri kiitää taivaalla. Sen valot näyttävät olevan vinossa. ”Siellä on yli 10 metriä tuulta”, tulkitsee Juhani kopterin lähettämiä lukemia. Maan pinnalla juuri ja juuri voi tuntea ilman liikkeen. Näemme kopterin kääntyvän viimeiselle kuvauslinjalle. Taivaalla loistaa nyt neljä valoa. Kopterin kaksi valkoista ja tuulta vastaan taistellessa esiin tuleva takavalo – meitä kohti tullessa punainen. Ja kuu. Yhtäkkiä kuun edestä lentää parvi lintuja. Ne tulevat kohti ja laskeutuvat patoaltaaseen lähelle meitä. ”Taveja”, arvioi Timo, ”Niitä on nykyään paljon. Ja sorsia.”

Timo hörppää termaristaan kahvia. Kaido kysyy Juhanilta tarvitaanko laskeutumisvaloa. Ei kuulemma, keväinen yö on tarpeeksi valoisa. Kopteri sukeltaa meitä kohti. Kuuluu surinaa ja mieli sanoo: häivy, se on ampiaisparvi. Mutta se ei ole, se on neliroottorinen pieni kopteri, joka on saanut urakkansa valmiiksi. Juhani ohjaa kopterin tarkasti parin metrin päähän meistä. Roottorien ilmavirta lennättää viime kesän lehtiä kauemmaksi. Tämähän sopisi haravointiinkin, tuumaan. Kovin kallis harava, mutta maine ainakin kasvaisi naapuristossa.

Kopteri koskettaa maata ja Juhani sammuttaa roottorit nappia painamalla. ”Katsotaanpa saiko se otettua kaikki kuvat. Kaido, montako kuvaa se viime reissulla otti?” Tällä kertaa kopteri oli ottanut kaksi kuvaa enemmän, eli kuvaus oli onnistunut. Kättelemme toisiamme ja kiittelemme onnistuneesta kuvausreissusta. Ihmisten vaiettua on käen vuoro kukkua. Kahdeksan kertaa se kukkui, sitten tiira soitti soolonsa. Kaukaa kaivokselta kuuluu kolinaa, dumpperia lastataan. Se ei häiritse pesää tekevää heinäsorsaa. Se tietää ettei sitä ihminen kiusaa ennen kuin syksyllä korkeintaan.

Lämmin tuulenpuuska tuuppaa meitä ikään kuin kertoakseen, että on aika lähteä. Niin teemme. Yölentomme kaivoksella on tältä kertaa ohi.

Yöllistä tunnelmaa kaivoksen jätealtaan laidalla lennokkia lennättäessä.
Yöllistä tunnelmaa kaivoksen jätealtaan laidalla lennokkia lennättäessä.
Hannu Panttila

Teksti: Hannu Panttila

Hannu Panttila toimii geologina Tuotantoympäristöt ja kierrätys-tulosyksikössä Geologian tutkimuskeskuksessa Rovaniemellä.