4.7.2019

Suot hiilinieluina ja -lähteinä – miksi tulisi olla kiinnostunut?

Teksti:
Jukka Turunen, erikoistutkija
Tuija Vähäkuopus, yksikön päällikkö
Samu Valpola, päällikkö

Suomen uudessa hallitusohjelmassa ilmastonmuutoksen hillitseminen, hiilineutraalisuus ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ovat kiitettävästi esillä. Ilmastollisesti kestävä kehitys vaatii, että fossiilipäästöt on saatava alas nopealla aikataululla, mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan pitää alle 1,5 asteessa (IPCC:n loppuraportti 2018). Maailmanlaajuisesti tarkastellen poliittisen tahdon puute ja jäykät yhteiskunnalliset rakenteet ovat olleet ja edelleen ovat keskeisiä muutoksen jarruttajia. Suomella on nyt selkeä poliittinen tahtotila olla suunnannäyttäjänä kestävän kehityksen mukaisessa muutoksessa – ilmastoahdistuksen keskellä on ymmärretty, että muutos yhteiskunnallisissa rakenteissa on mahdollinen ja tekemisen aika on tässä ja nyt, Suomi on kunnianhimoisten tavoitteidensa mukaisesti hiilineutraali vuonna 2035.

Suomalainen ilmastokeskustelu on julkisuudessa keskittynyt voimakkaasti metsäsektorille. Metsien hakkuut ja käyttö aiheuttavat mediassa perustellusti intohimoja puolesta ja vastaan. Toisaalta on selvää, että metsäsektorilla tulee olemaan merkittävä rooli Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisessa. On kuitenkin harmillista huomata, että vähemmälle huomiolle ovat jääneet muut maankäyttömuodot, erityisesti orgaanisiin maihin eli soihin liittyvä maankäyttö. On hyvä tiedostaa, että Suomi on suomaa – suot muodostavat peräti 30 % Suomen kokonaispinta-alasta. Suot liittyvät tärkeänä osana myös suomalaiseen metsätalouteen, suometsät kattavat n. 23 % puuston kokonaistilavuudesta ja 20 % puuston kasvusta.

Kuva 1: Suomen maaperän hiilivarastot.

Kun tarkastellaan Suomen hiilivarastoja, niin soiden ja turvemaiden merkitys vain korostuu: suot ovat ylivoimaisesti merkittävin hiilivarasto, yli 2/3 Suomen maaperän hiilivarastoista on turpeessa. Verrattuna puuston kokonaisbiomassaan, turpeen nykyiset hiilivarastot ovat yli 6 kertaa suuremmat. Toisaalta Suomi on myös soiden ojituksen maailmanennätysvaltio, peräti 51 % on metsäojitettua suota, 3 % on maatalouden käytössä ja 1 % turvetuotannossa. Onko tällä intensiivisellä soiden ojituksella sitten jotakin väliä? Vastaus edellä esitettyyn kysymykseen on kyllä, soiden käytöllä on valtava merkitys sekä hiilitaseiden että luonnon monimuotoisuuden kannalta. Objektiivista tutkimustietoa luonnontilaisten ja ojitettujen soiden hiilitaseista löytyy runsaasti sekä Suomesta että maailmalta. Valaisevaa iltalukemista voi löytää mm. loppuun liitetystä viiteluettelosta.

Kuva 2. Suomen turvemaiden maankäyttö.

Luonnontilaiset ja ojitetut suot eroavat toisistaan merkittävästi hiilitaseiden suhteen. Luonnontilaiset suot toimivat samalla kertaa sekä hiilen pitkäaikaisena varastona että hiiltä kerryttävinä ekosysteemeinä, turpeen hiilivarasto siis lisääntyy tasaisesti. Suomen luonnontilaisten soiden hiilinielun suuruudeksi on arvioitu nykyisin n. 0,82 teragramma (Tg)/vuosi eli 3 megatonnia (Mt) CO2/vuosi (Turunen 2008). Soiden ojitus muuttaa tätä ideaalista hiilitasetta; turpeen hiilivarasto alkaa huveta turpeen hajoamisesta johtuen. Turpeen hajoaminen hiilidioksidina (CO2) ilmaan on yleensä sitä voimakkaampaa, mitä ravinteikkaammasta suosta on kysymys. Suomen kannalta kyseessä on huolestuttava päästölähde nyt ja tulevaisuudessa. Asian merkittävyys ilmenee, kun tarkastellaan LULUCF-sektoria EU:n kasvihuonekaasujen vähentämistavoitteissa. LULUCF-asetukseen sisältyvät metsistä, maatalousmaista ja kosteikosta syntyvät päästöt ja nielut.  Soiden osalta luonnontilaiset suot eivät kuulu LULUCF-raportoinnin piiriin, ainoastaan aktiivisen maankäytön piirissä olevat suot. Kuitenkin luonnontilaisten soiden hiilikertymien osuus raportoidusta LULUCF-sektorin nettosidonnasta on merkittävä, n. 11 %, mikä nostaa soiden roolin kokonaisuudessa Suomen kannalta keskeiseksi kysymykseksi.

Nielujen ja päästöjen osalta nykyinen vuotuinen nettosidonta LULUCF-sektorilla on ekvivalenttitonneiksi (eq.) muutettuna 27,1 Mt CO2. (Tilastokeskus 2018). Nieluja tarkasteltaessa merkittävin hiilen sitoja on puubiomassan kasvu, mutta suurimmat hiilipäästöt tulevat myös vastaavalta maankäytön sektorilta eli orgaanisilta suopelloilta, metsäojitetuilta soilta ja turvetuotannosta. Orgaanisten maiden vuotuinen hiilipäästö kokonaisuudessaan on n. 14,5 Mt CO2 eq., joista suometsät n. 6,5 Mt CO2 eq. Suometsien osalta todellinen päästö saattaa olla huomattavasti suurempikin, kun käytetyt päästökertoimet päivitetään. Summa summarum: maankäytön parissa olevat ojitetut suot ja turvemaat ovat merkittävä rasite kansallisessa hiilitasebudjetissa.

Ilmastonmuutoksen hillinnässä yksi keskeinen teema on olemassa olevien hiilivarantojen pysyvyys ja ylläpito sekä hiilinielujen vahvistaminen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Metsähiilinielujen osalta kestävyys ja pitkäikäisyys ovat olleet keskustelussa mm. hakkuiden, metsäpalojen ja tuholaisten osalta: kuinka pysyviä hiilivarastoja metsät ovatkaan? Sama kysymys voidaan asettaa myös ojitetuille suoalueille? Tutkimusprofessori Jari Liskin mukaan hiilensidonnasta pitäisi tulla osa normaalia viljelykäytäntöä maataloussektorilla sekä toimenpiteiden vaikutus hiilinieluihin pitäisi pystyä todentamaan uskottavasti (MT, 27.5.2019 https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.437225). Asia on juuri näin, hiilensidonnan toteuttamiseen sekä sen todentamiseen kaivataan kipeästi työkaluja. Tämän toimintamallin toivoisi realisoituvan muillekin maankäyttösektoreille, kuten suometsätalouteen. Olennaista tässä kokonaisuudessa on tietysti objektiivinen tutkimustieto hiilivarastojen suuruudesta ja hyväksytyt todennuskeinot hiilen sidonnan voimakkuudesta – onko alue nykytilassaan hiilen nielu vai lähde ja kuinka mahdolliset toimenpiteet, kuten hakkuut, maanmuokkaus ja ennallistaminen, vaikuttavat hiilensidonnan kokonaismäärään maaperän ja puuston suhteen? Tietoa tarvitaan eri maankäyttömuotojen osalta mm. LULUCF-sektorilla, tulevaisuuden hiilipörssissä, kompensaatiokaupan tai esimerkiksi tulosperäisten tukimuotojen maksamisen suhteen.

Pariisin sopimuksen hengessä on sovittu edistettävän toimia, joilla suojellaan ja lisätään kasvihuonekaasujen nieluja ja varastoja, suometsät mukaan lukien – kysymys kuuluukin mitä voimme tehdä ja missä? Mahdollisuuksia edistää Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisesta tällä sektorilla on paljon, keinovalikoimasta löytyvät mm. jatkuvapeitteinen kasvatus, maankäsittelymenetelmät, vesitalouden säätely, kosteikkoviljely, ennallistaminen ja veropolitiikka. Tämän valikoimalistan osalta kohteiden valinta korostuu – mitkä ovat pahoja päästöalueita ilmaston kannalta, millä alueilla sijaitsevat merkittävän suuret hiilivarastot tai metsätalouden kannalta vajaatuottoiset alueet, jotka voitaisiin ennallistaa ja maksimoida tulevat ilmastohyödyt tulevaisuudessa? Realismia kaivataan, kun pohditaan kestävän kehityksen tavoitteita ja niitä kohteita, joista voimme ulosmitata tehokkaimmat ilmastohyödyt. On selvää, että yksityiset maanomistajat ja poliittiset päättäjät eivät tee päätöksiä pelkästään ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Taloudelliset seikat, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja maankäyttöön liittyvä mahdollinen kompensaatio vaikuttavat ratkaisumallien houkuttelevuuteen ja lopulliseen valintaan.

Geologian tutkimuskeskuksella (GTK) on tutkittua ja paikkaan sidottua suo- ja turvetietoa noin. 2,2 miljoonan hehtaarin osalta. Lähes puolet Suomen geologisesta suoalasta (yli 30 cm turvetta) on kartoitettu ja inventoitu. Turveinventointitieto sisältää kattavasti tietoa mm. suotyypeistä, turvelajeista, ravinteisuudesta, pinta-aloista ja turpeen analyysituloksista. Kun tämä hiilitaselaskelmien kannalta kriittinen tieto yhdistetään laajaan kansalliseen tutkimustietoon mm. orgaanisten maiden ominaispäästöistä ja suometsien puubiomassasta, GTK voi validoida turpeen hiilivaraston ja soiden nykykertymän Suomen tasolla, tarvittaessa jopa yksittäisellä tilatasolla. Tällä voidaan vastata esimerkiksi EU:n esittämään, mahdolliseen tilakohtaiseen hiililaskelman vaateeseen, jolla voi olla ratkaiseva rooli maa- ja metsätalouden kestävyyden arvioinnissa (MT 24.6.2019,  https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/tilaajille-7.140698?aId=1.453395). Tutkimuslaitoksena GTK kykenee tuottamaan riippumattoman arvion kaikkien toimijoiden käyttöön, perustuen osin olemassa olevaan tutkimusaineistoon ja tarvittaessa täydentäviin tutkimuksiin.

Suomessa on 0,6-1 M hehtaaria heikkotuottoista ojitettua suometsää. Ennallistamistoimet tulee kohdistaa tämän suomassa hiilensidonnan kannalta optimaalisimpaan osuuteen. Tämä vaatii tutkimustietoa, mutta mahdollistaa kustannustehokkaan panostuksen pysyvien ja merkittävien hiilivarastojen ylläpitämiseen ja hiilinielujen vahvistamiseen tulevaisuudessa. Erittäin tärkeää on huomioida että maanomistajalle aikaisemmin heikkotuottoinen eli puubiomassaltaan vähäiseksi ajateltu hiilivarasto muuttuukin kenties tulonlähteeksi, jos siirrytään tarkastelemaan toimenpiteiden vaikutusta, ja kehittyvää, hiilen varastointiin perustuvan liiketoiminnan näkymää. Osansa tulevassa kehityksessä voi tietysti olla vapaaehtoisella rahoituksella tai joissain tapauksessa tukitoimilla, mutta tavoitteena tulee olla hiilen varastointiliiketoiminta, joka perustuu tutkittuun tietoon, ja luotettavaan kohteelliseen validointiin. Tämä liiketoiminta mahdollistaa tehokkaimman mekanismin sekä kompensaatiolle että tällä hetkellä hiilen lähteinä toimivien soiden muuttamisen hiilen nieluiksi.

Oikein kohdistetuilla ja tutkimustietoon perustuvilla toimenpiteillä myös luonnon monimuotoisuus paranee merkittävästi. Tälle on selkeä tarve, sillä Suomen luontotyyppien tuoreen uhanalaisuusarvion (2018) mukaan Suomen luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen jatkuu huolestuttavasti. Toisaalta on myös korostettava, että soiden käyttöä eri tarkoituksiin on mahdollista tehdä kestävästi, mikäli ympäristö- ja ilmastovaikutukset aidosti huomioidaan ja hiilinieluista pidetään huolta. Meillä on aito mahdollisuus yhteensovittaa soiden eri käyttömuotoja, mutta päätöksenteon tulee perustua tietoon ja tutkimukseen. On myös selvää, että tehokkaiden toimenpiteiden vauhdittamiseksi kaivataan monipuolista keinovalikoimaa, muuten hiilineutraali, luonnon monimuotoisuuden turvaava ja kestävästi kasvava Suomi jää lähtötelineisiin.

Suomen soihin ja niiden hiilivarantoihin on tulossa GTK:lta päivitys. Tutkimuksessa arvioidaan uudelleen Suomen soiden erilaisten käyttömuotojen vaikutusta soiden määrään ja kokonaishiilivarastoon aina 1950–luvulta nykypäivään. Tulokset ennakoivat merkittäviä muutoksia sekä soiden pinta-aloissa että niiden sisältämässä hiilivarastoissa. Hiilivarantojen todentamiseen ja mittaukseen saadaan myös uutta tietoa kuluvan kesän aikana suoritettavilla maastotutkimuksilla, sillä GTK toteuttaa seurantatutkimuksen jossa aiemmin kattavasti tutkittu suo tutkitaan uudestaan hiilivarannon muutosten todentamiseksi. Tarkoituksena on saada ainutlaatuista tietoa maankäytön vaikutuksista suon hiilivarantoihin sekä vertailu- että validointinäkökulman tueksi. Tarkasteltaviksi kohteiksi on valittu huolellisesti alueita, jotka on tutkittu noin 30-40 vuotta sitten ja joilta löytyy erinomainen näytesarja laboratorioanalyyseineen. Ensimmäisen tutkimuksen ajankohtana suoalueet ovat olleet valtaosin ojikoita, eli vasta metsäojitettuja. Tutkimuksen tulokset täydentävät ainutlaatuisella tavalla mahdollisuuksia luoda tieteellisesti pitävä pohja hiilen luonnolliseen varastointiin perustuvalle liiketoiminnalle ja sen käynnistämiselle. Tieto varastosta, sen koosta ja muutoksesta on välttämätön luotettavan arvion ja uskottavan toiminnan perustaksi.

 

Referenssejä:

IPCC loppuraportti 2018. https://www.ipcc.ch/sr15/

LULUCF 2018, land use, land-use change ja forestry, suomeksi maankäyttö, maankäytön muutos ja metsien käyttö. EU:n maankäyttöä koskeva LULUCF-asetus: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32018R0841&from=EN

Ojanen P., Minkkinen K. & Penttilä T. 2013. The current greenhouse gas impact of forestry-drained boreal peatlands. Forest Ecology and Management 289:201–208.

Pitkänen, A., Turunen, J., Tahvanainen, T. & Simola, H. 2013. Carbon storage change in a partially forestry-drained boreal mire determined through peat column inventories. Boreal Environment Research 18, 223-234.

Seppälä, J., Grönroos, J., Koskela S., Holma, A., Leskinen, P., Liski, J., Tuovinen, J-P, Laurila, T., Turunen, J., Lind, S., Maljanen, M. & Martikainen, P.J., Kilpeläinen, A. 2010. Climate impacts of peat fuel utilization chains – a critical review of the Finnish and Swedish life cycle assessments. The Finnish Environment 16.

Simola, H., Pitkänen, A. & Turunen, J. 2012. Carbon loss in forestry-drained peatlands in Finland, estimated by re-sampling peatlands surveyed in the 1980s. European Journal of Soil Science 63(6), 798-807.

Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1 ja Osa 2:

http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Luontotyypit/Luontotyyppien_uhanalaisuus

Turunen, J. 2008. Development of Finnish peatland area and carbon storage 2000. Boreal Environment Research 13: 319-334.

Turunen J., Tomppo E., Tolonen K. & Reinikainen A. 2002. Estimating carbon accumulation rates of undrained mires in Finland – application to boreal and subarctic regions. The Holocene 12(1): 69-80.

Jukka Turunen

Teksti: Jukka Turunen

Jukka Turunen työskentelee erikoistutkijana Turvevarannot -yksikössä

Tuija Vähäkuopus

Teksti: Tuija Vähäkuopus

Tuija Vähäkuopus työskentelee Turvevarannot –yksikön päällikkönä.

Samu Valpola

Teksti: Samu Valpola

Samu Valpola työskentelee päällikkönä Strategia ja suunnittelu vastuualueella.